Sairaanhoitaja, Hopeatien palvelutalo
Sairaanhoitaja - tule meille töihin!
🔎 Haemme sairaanhoitajaa vakituiseen työsuhteeseen Hopeatien palvelutaloon palveluasumiseen.
🕒 Työ on pääasiassa kaksivuorotyötä. Työt alkavat sopimuksen mukaan.
Voidaksesi työskennellä meillä sairaanhoitajana, tulee sinulla olla sairaanhoitajan tutkinto, sekä Lupa- ja valvontaviraston myöntämä ammattioikeus. Edellytämme voimassa olevia LOVe-lääkelupia.
🏠 Hopeatien palvelutalo sijaitsee Pohjois-Haagassa aivan juna-aseman vieressä. Hopeatien palvelutalossa meillä on kolme ryhmäkotia ja palveluasuminen, joissa on yhteensä 96 asukaspaikkaa.
Sairaanhoitajana toimit oman kerroksesi tiiminvetäjänä ja vastaat 12 asukkaan hoidon suunnittelusta, toteutuksesta, seurannasta ja arvioinnista. Hopeatien palvelutalossa palveluasuntojen puolella asukkaat asuvat omissa asunnoissaan ja tarvitsevat tukea erilaisten pitkäaikaissairauksien, terveydentilan muutosten sekä fyysisen toimintakyvyn heikentymisen vuoksi. Valtaosalla asukkaista on paljon kognitiota jäljellä.
Tehtävässä yhdistyvät sairaanhoitajan kliininen asiantuntijuus, hoitotyön koordinointi sekä tiimin päivittäisen toiminnan ohjaaminen. Vastaat asukkaiden terveydentilan seurannasta, lääkehoidon toteutuksesta ja arvioinnista sekä yhteistyöstä lääkäreiden, omaisten ja muiden yhteistyötahojen kanssa. Lisäksi osallistut yksikön toiminnan kehittämiseen ja laadukkaan hoitotyön varmistamiseen.
✨ Miksi meille?
Tehtäväkohtaisen palkan, asiantuntevan esihenkilön, viihtyisän työympäristön ja mukavien työkavereiden lisäksi tarjoamme sinulle:
työterveyshuollon Finlassa
vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen
palkkiovapaat, jotka mahdollistavat jopa 4 palkallisen vapaapäivän ansaitsemisen vuodessa
ePassi-edun
HSL- matkaedun
🧑⚕️Odotamme sinulta
Kokemusta ikäihmisten hoidosta
Asiakaslähtöistä, itsenäistä ja kuntouttavaa työotetta
Kykyä kohdata ikääntyneet asukkaat arvostavasti, yksilöllisesti ja heidän toimintakykyään tukien
Hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja moniammatillisessa työyhteisössä
Positiivista, vastuullista ja ratkaisukeskeistä asennetta
✏️ Suomen kielen taidon tulee olla riittävä turvalliseen asiakastyöhön, työyhteisössä toimimiseen sekä asiakastietojärjestelmään tehtäviin kirjauksiin.
Kielitaidon ei tarvitse olla täydellinen, mutta sen tulee olla riittävä päivittäiseen vuorovaikutukseen.
💰 Sairaanhoitajan peruspalkka meillä on 3117,91 €/kk. Noudatamme SOTE-sopimusta, jonka mukaan maksamme kokemus- sekä vuorolisät ja muut korvaukset.
🩹 Tehtävään valitun tulee esittää vanhusten kanssa työskenteleviltä vaadittava rikosrekisterilain 6§:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote. Lisäksi tehtävässä vaaditaan tartuntatautilain 55§:n mukainen tuberkuloosiselvitys sekä edellytämme tartuntatautilain 48 §:n mukaista rokotussuojaa.
📤 Oletko sinä etsimämme sairaanhoitaja? Lähetä hakemuksesi oheisen linkin kautta heti tänään, mutta viimeistään 14.9.2026 mennessä.
❓ Lisätietoa tehtävistä antaa palveluesihenkilö Maija Korvensola 040 081 2334.
Huomioitahan, ettemme käsittele sähköpostitse tulleita hakemuksia.
Helsingin Seniorisäätiö on osaava ja kehittyvä ikäihmisten hoivapalveluita tuottava organisaatio.
Säätiö sosiaalisessa mediassa: Facebook Instagram LinkedIn
Elämän kauneus on pienissä hetkissä – Ajassa elävä Säätiö, jossa eletään täyttä elämää
- Osasto
- Sairaanhoitaja
- Sijainnit
- Hopeatien palvelutalo
Helsingin Seniorisäätiö yrityksenä
Helsingin Seniorisäätiö sr on helsinkiläisille ikäihmisille hoivapalveluja tuottava säätiö.
Säätiö ei harjoita liiketoimintaa, vaan mahdolliset toiminnan tuotot käytetään laadukkaan toiminnan kehittämiseen